KIRJA-ARVOSTELU
Kirja: Susiemon Klaani ( Noitien Taistelu-trilogian ensimmäinen kirja)
Kirjailija: Maite Carranza
Kustannusosakeyhtiö: Tammi
Julkaisuvuosi: 2005
Sivumäärä: 441
Juoni:
"Mitä O ennusti.
Kerran saapuu valittu, joka polveutuu Omista. Hänellä on tulta hiuksissaan, siivet, ja suomuja ihossaan, kurkustaan kuuluu ulvahdus ja silmissään on kuolema. Hän auringolla ratsastaa ja kuuta kieputtaa."
Aikojen alussa kaikkien noitien äiti, O, hallitsi kaikkia heimoja. Hän oli viisas, oikeudenmukainen, ja sai kaksi tytärtä, Odin ja Omin. Om halusi oppia äidiltään parantamisen taidon. Hän oppi, ettei kuolemaa tarvitse pelätä. Od halusi oppia saamaan yhteyden tuonpuoleiseen. Kun hän kuunteli henkien valitusta, hän alkoi pelätä kuolemaa. Pian Om ja Od saivat tyttäret, Oman ja Odin, jotka oppivat äitiensä taidot, Oma rakasti elämää ja Odi pelkäsi kuolemaa. Kun O:n oli aika luopua vallasta, hän ei halunnut luovuttaa Valtasauvaansa kummallekaan tyttäristään. Muodostui kaksi heimoa, omarit ja odishit. Omarit, jotka halusivat käyttää voimiansa hyvään ja odishit, joka tavoittelivat ikuista elämää. Valtasauva jäi odottamaan Valittua, hallitsijaa, joka tulee yhdistämään heimot ja klaanit.
14-vuotias, pienikokoinen, vaatimattoman näköinen ja koulussa epäsuosittu Anaid kuuluu Omarien heimon Susiemon Klaaniin, samoin kuin hänen äitinsä Selene, punahiuksinen, uskomattoman kaunis ja O:n ennustuksen Valittu. Kun ennustuksen toteutumisen lähestyessä Selene katoaa, paikalle kutsutaan Susiemon Klaanin noitapiiri, jonka kokoukseen Anaid onnistuu puolivahingossa taikomaan itsensä. Vasta silloin Anaid ymmärtää omaavansa kykyjä, joista hänellä ei aikaisemmin ollut aavistustakaan.
Anaidin isötäti Criselda ja muut noitapiirin jäsenet alkavat selvittää Selenen kummallista katoamista ja vähitellen alkaa näyttää siltä, että katoamisen takana on odishien heimo. He haluavat liittää Valitun omaan heimoonsa ja tuhota omarien heimon. Kummallista kyllä, mutta kaikki merkit viittaavat siihen, että Selene olisi lähtenyt vapaaehtoisesti odishien mukaan.
Saadessaan selville totuuden äitinsä katoamisesta, Anaid päättää lähteä hakemaan äitiään takaisin kotiin. Seikkailun aikana Anaidille selviää totuus oikeasta Valitusta ja hän käsittää oman osuutensa suuruuden koko heimon tulevaisuuden kannalta.
OMA MIELIPIDE
Kirja oli mielestäni hyvin kirjoitettu ja juoni oli hyvä, mutta vähän epäselvä. Kirjaan oli ahdettu melko paljon asiaa ja jotkut kohdat vaihtuivat toiseen niin nopeasti, että mukana pysymiseen tarvittiin paljon keskittymistä (jota minulla ei jokaisessa kohdassa ollut). Varmaankin tähän vaikutti myös se, että kirja oli trilogian ensimmäinen kirja.
Pisteitä1-10: Antaisin luultavasti 8. Vaikka en pitänytkään kirjasta erityisemmin, antaisin silti 8, koska juoni oli hyvä ja hahmot mukavia. En usko, että aikoisin ainakaan lähiaikoina lukea trilogian kahta muuta kirjaa, sillä juonesssa mukana pysymisen kannalta voisi olla hyvä, jos lukisin tämän kirjan ensin toisen kerran.
Lyhyesti sanottuna Susiemon Klaani sopii kaikenikäisille lukijoille, jotka ovat kiinnostuneita fantasiasta, noituudesta ja kykenevät keskittymään juoneen pienestä epäselvyydestä huolimatta. Kaiken kaikkiaan kirja oli ok.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti